mä annan sut pois, mä päästän sut pois...

vaikka sattuu... 

Huhhuh mitä kaikkea. On ollu sählypeliä, valmentamista, riitoja, kylmää ilmaa, tettiä. Ja mikä pahinta, tää ei ees helpotu. Saatiin Assin kanssa viime valmennuksen jälkeen tietää että voidaankin esiintyä (tai siis meidän minit voi) joulujuhlassa joka on 8.12. Nyt meillä on siis YHDET treenit aikaa opettaa ohjelma. Uskon kuitenkin uskon mun tytsyihin, se on supereita. Valmennuksesta TET-jaksoon. Tää on mun tokaviikko alakoulussa, ja vannon, että paljon kauheempi ku ensimmäinen. Huomenna onneks vika päivä. Viimeset pari viikkoo on ollu aika kauheita. Mut tänään ihanat Sara & Nomi pääs idolssin semifinaaliin! Jee. Joulukuusta uhkaa tulla tosi upee, mut ennakko-odotukset on iha tyhmiä. Joten ei. 

sä alat vihdoin viimein käsittää, ettet sä tarvii lupaa keneltäkään!

Mua vähän hävettää, että ainoo kuva mikä tässä postauksessa on sattuu olemaan huonolaatunen teinipeili. Yleensä mulla on aikaa poikaystävälle ja treeneille. Nyt vaan treeneille. Tää viikko ja viime viikonloppu on ollu iha kauheen sekavaa. Sunnuntaina mulla oli kolmet treenit ja oli kuollu olo sen jälkeen. Muutenkin oon yrittäny hoitaa mun valmentajahommia ja samaan aikaan hoitaa omat treenit ja esitelmät kouluun. Kaikenlisäks tossa tiistaina sairastuin, eikä tää helpota tilannetta yhtää. Jee.

something new

Koen kasvaneeni viimeisen parin vuoden aikana, joten ehkä siis oli aika uudelle blogillekkin. Vanha blogi ei vaan enää tuntunut yhtään multa. Jokaisen blogin alussa on aina esittely itsestään, pakko munkin on. Pitkään jouduin miettimään, kuka mä oon? No, oon Karoliina, 15, harrastan kilpacheerleadingia tällähetkellä Hyvolissa, ja valmennan HCT:ssa ihania alkeisminejä. Tää on se aikaa vievin juttu mun elämässä. Sen lisäks mulla on maailman paras(yleensä) poikaystävä, jonka kanssa vietän loput mun vapaa-ajasta. Lukuunottamatta koulutehtäviä. Ysiluokan panostus, niin sitä aina sanotaan mut en mä oikeestaan oo tehny sen eteen  mitään. Kyllä mä vielä teen, mä haluun lukioon. Kai mä myös sillontällön nään mun kavereita, mut nykyään harvemmin. Nää on asioita, jotka on itsestään selvyyksiä. Mut sit kaikki muut jutut musta, on aika hämäriä. Ei kai sillä niin väliä, kunhan vaan elää, eikä tarvii parikytävuotta myöhemmin jäädä miettii et miks mä en tehny elämälläni mitään.